It's a long time

Siitä on pieni hetki taas kun on viimeksi tullut kirjoitettua, mutta koitetaan nyt taas purkaa itseään vähän tänne. Olen nimittäin aivan romahtamis pisteessä. Olen tehnyt asioita joita en anna itselleni annteeksi koskaan. Ja pahoittelen etten kerro mitä, mutta tunnen vain paremmaksi niin.

En tiedä enään kuka olen, en tiedä mitä pitäisi tehdä, ajatella tai sanoa. En pysty ajattelemaan selvästi. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää ja masennusta. Syksy tottakai tekee oman osuutensa vaikka "syysmasennus" onkin vain myytti minulle. Samanaikaisesti en tunne mitään, mutta myös tunnen suurta rakkautta ja itse vihaa.

Vain kerran elämässäni olen ollut näin pettynyt itseeni, mutta oma on syyni. Olen päässyt itseäni purkamaan salille nyt kun olen täältä armeijasta löytänyt itselleni salikaverin ja reenikaverin. Ollaan käyty vähän potkunyrkkeilemässä ja vähän harjoiteltu lukkopainia. Mutta ei sekään riitä, silti asiat riivaavat minua. Nukun yöni huonosti, todella levottomasti ja heräilen jatkuvasti. Illalla en saa nukahdettua, olin kuinka väsynyt tahansa. Asiat vain pyörivät mielessäni. Olen niin henkisesti kuin fyysistekkin loppu. Mutta oma taakkansa on pakko jaksaa kantaa minkä on harteillensa kerryttänyt. Nimittäin koskaan ei saa antaa periksi. Kysymys kuuluu: Mitä luovuttajat eivät koskaan saa? Vastaus on voittoa. Ja minulle voitto merkitsee vain hyvää oloa, ja sitä että pystyisin viellä katsomaan rakastamaani ihmistä hymyillen, ja että voisin katsoa itseäni peilistä hymyillen ja ajatellen että olen tehnyt jotain oikein.

Mutta semmoiset kuulumiset tällä kertaa. Koitetaan jos saataisiin tekstiä vähän useammin tänne kuin kerran kahdessa vuodessa.

Atj kuittaa.

Last of the year

Tuosta ruvetaan sitten kirjoitteleeman vuoden viimeistä tekstiä. Vuoteeni on kyllä mahtunut niin paljoa kaikkea. On mahtunut rakastumisesta masennukseen asti kaiken näköistä. Mutta pakko kyllä myöntää, paras vuoteni ikinä, siis tähän asti.

Ja tästä vuodesta olen ylpeä siten, että olen saanut kirjoitettua muutaman biisinkin alusta loppuun, vaikken näitä ole missään julkaissut. Paitsi tietysti täällä pieniä pätkiä. Niin ja tämä, että vihdoin sain aikaiseksi ruveta täällä kirjoittamaan, vaikka pitemmän aikaa olen sitä harkinnut ja hirveästi myös ollut vastaan.

Kirjoittamisesta itsestään pidän hyvin paljon, koska se on hirveän terapeuttista. Monet läheiset ihmiseni ovat huomanneet, että minun on hirveän vaikea puhua asioista joista yleensäkkin haluaisin puhua, mutta näin tämä käy kaikkein helpoiten. Näin saan sanottua asiani kaikkein helpoiten, ja ihmiset voivat tulla siten keskustelemaan minun kanssani.

Mutta Atj Koivisto päättä kirjoituksensa tältä vuodelta. Ja ensivuonna jatketaan uusin kujein, ja aihein. Kiitos kaikille tästä vuodesta keiden kanssa olen ollut tekemisissä ja keihin olen tutustunut.

Hyvää uuttavuotta kaikille, ja pidetään yhteyttä taas.

Ja viellä hieman kuvia kuluneesta vuodesta. 

Kyllä, olen myös ollut mukana elokuvassa jossa ¨näyttelen¨ zombia.