It's a long time

Siitä on pieni hetki taas kun on viimeksi tullut kirjoitettua, mutta koitetaan nyt taas purkaa itseään vähän tänne. Olen nimittäin aivan romahtamis pisteessä. Olen tehnyt asioita joita en anna itselleni annteeksi koskaan. Ja pahoittelen etten kerro mitä, mutta tunnen vain paremmaksi niin.

En tiedä enään kuka olen, en tiedä mitä pitäisi tehdä, ajatella tai sanoa. En pysty ajattelemaan selvästi. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää ja masennusta. Syksy tottakai tekee oman osuutensa vaikka "syysmasennus" onkin vain myytti minulle. Samanaikaisesti en tunne mitään, mutta myös tunnen suurta rakkautta ja itse vihaa.

Vain kerran elämässäni olen ollut näin pettynyt itseeni, mutta oma on syyni. Olen päässyt itseäni purkamaan salille nyt kun olen täältä armeijasta löytänyt itselleni salikaverin ja reenikaverin. Ollaan käyty vähän potkunyrkkeilemässä ja vähän harjoiteltu lukkopainia. Mutta ei sekään riitä, silti asiat riivaavat minua. Nukun yöni huonosti, todella levottomasti ja heräilen jatkuvasti. Illalla en saa nukahdettua, olin kuinka väsynyt tahansa. Asiat vain pyörivät mielessäni. Olen niin henkisesti kuin fyysistekkin loppu. Mutta oma taakkansa on pakko jaksaa kantaa minkä on harteillensa kerryttänyt. Nimittäin koskaan ei saa antaa periksi. Kysymys kuuluu: Mitä luovuttajat eivät koskaan saa? Vastaus on voittoa. Ja minulle voitto merkitsee vain hyvää oloa, ja sitä että pystyisin viellä katsomaan rakastamaani ihmistä hymyillen, ja että voisin katsoa itseäni peilistä hymyillen ja ajatellen että olen tehnyt jotain oikein.

Mutta semmoiset kuulumiset tällä kertaa. Koitetaan jos saataisiin tekstiä vähän useammin tänne kuin kerran kahdessa vuodessa.

Atj kuittaa.

Now I know my way

Kävelen yksin, keskellä metsää. On niin pimeä, niin kylmä. En näe valoa ympärilläni, en tunne lämpöä sisälläni. Kuulen vain susien hiljaisen ulvonnan ja pienen tuulenvireen. En jaksa enään pitkään, olen lopen uupunut ja kyllästynyt. Tarvitsen vain hetken aikaa levätä ja voimistua. En tunne enään iloa rinnassani. Silloin hän ilmestyi, niin kaunis ihminen eteeni. Hänen kaltaistaan naista en ole nähnyt metsien varjoissa. Hän otti minua kädestä ja kuljetti leiriinsä. Heitä oli niin monta, uupunutta kulkijaa, vain vaimean tulen valossa ja lämmössä. Tunsin itseni uudelleen vahvaksi ja jokin outo lämpö sydämmessäni lämmitti minua. En tiennyt mitä se oli, mutta nyt tiesin mitä minun oli tehtävä.

 Tunnen itseni väsyneeksi, hyvin väsyneeksi. En koska olisin kyllästynyt tai mitään, vaan koska olen aloittanut vihdoin aktiivisen salilla käymisen. Ja sen huomaa. Joka paikkaa särkee, mutta on se sen arvoista. Kaverini kanssa olisi tarkoitus ruveta käymään neljästi viikossa, jotta saisi tuloksia aikaiseksi, mutta ei tule kumminkaan ylilyöntiä. Ensiksi vain pientä reeniä, kevyillä painoilla ja painoa alaspäin.

Mutta tämän kaiken keskellä myös kerkiän seurustelemaan, näkemään kavereita ja käymään koulussa. Joten tässä tuli win win. Kaikki voittavat. Viellä kun saisi vain musiikkia tehtyä niin kaikki menisin hyvin, mutta ihan kaikkeen ei ole aikaa. Ja myös laskettelu on jäänyt vähän vähäiselle, siihenkin olisi tosin aikaa, mutta tuo meidän laskuporukka on vähän hävinnyt. Harmi sinänsä, mutta minkä mahtaa. 

Mutta kuten sanoin, myös seurusteluun on aikaa. Olen siis viettänyt hänen kanssaan aikaa ties kuinka paljon koska olen tavallaan ¨asunut¨ hänen luonaan. Olemme siis Valkeakoskella viikot, ja pitkälti viikonloput Metsäkansassa. Pidän tästä järjestelystä, koska näin saan myös hyvin omaa aikaa, ja sitähän jokainen tarvitsee. Pääsee tutkiskelemaan itseään ja keräämään itseään kasaan. Ei kukaan jaksa yhtämittaa päivästä toiseen hymyillen ja nauraen. 

Pitkälti pettymyksiä on tullut hyvin vähän, mutta on kuitenkin. Innostus koulussa käyntiin on vähän laantunut, mutta silti käyn hymyillen, ainakin jonkin aikaa. Koulutyöt eivät ole sujuneet ihan suunnitelmien mukaisesti, siis oikeastaan ollenkaan, kiittäen yhtä opettajaamme joka lähes pilasi yhden työni. Kiitos maalaisjärjen, en kuunnellut hänen ohjeitaan, vaan sävelsin omiani, ja tunsin onnistumisen riemun.

 

Pimeydestä ja yksinäisyydestä takaisin valoon

Taas on se aika kun voin hyvillä mielin kirjoittaa. Ei ole turhia suruja tai murheita, mikään ei juuri nyt ahdista. Voin varmuudella nyt sanoa, ¨kaikki on hyvin.¨ Tunnen itseni iloiseksi, josta on seurauksena tullut myös muut läsnä olijat iloiseksi. 

Musiikin kirjoittaminen on taas jäänyt vähän taka-alalle koska olen suurimman osan ajastani Valkeakosken ihmeellisessä maailmassa. Olen tavannut vanhoja kavereita, ja olen myös taas ihastunut. Mutta jos nyt näin kun alkoi uusivuosi, niin saisi otettua itseään niskasta kiinni ja ruveta valmistelemaan kappaleita jos vaikka saisi järjestettyä kesäksi jonkun näköistä keikkaa jollain orkesterilla. Inspiraatio tosin on ollut jo pitempään korkealla, mutta kun kitara pysyy metsäkansassa niin mitään ei saa aikaiseksi. 

Ainiin ja myös kuiturastat sain taas vihdoista viimein päähäni. Sitä onkin jo odotettu pitkään. Uusista ei ole viellä kuvia, mutta näitä tulee kyllä myöhemmin. Alla oleva kuva on viimetalvena otettu. 

Mutta hymyssä suin voin lopettaa tämän tekstin ja kiittää lukijoita ketkä jaksoivat viime vuoden lopun seurata akviisesti, ja tästä eteenpäin luultavimmin myös. 

Last of the year

Tuosta ruvetaan sitten kirjoitteleeman vuoden viimeistä tekstiä. Vuoteeni on kyllä mahtunut niin paljoa kaikkea. On mahtunut rakastumisesta masennukseen asti kaiken näköistä. Mutta pakko kyllä myöntää, paras vuoteni ikinä, siis tähän asti.

Ja tästä vuodesta olen ylpeä siten, että olen saanut kirjoitettua muutaman biisinkin alusta loppuun, vaikken näitä ole missään julkaissut. Paitsi tietysti täällä pieniä pätkiä. Niin ja tämä, että vihdoin sain aikaiseksi ruveta täällä kirjoittamaan, vaikka pitemmän aikaa olen sitä harkinnut ja hirveästi myös ollut vastaan.

Kirjoittamisesta itsestään pidän hyvin paljon, koska se on hirveän terapeuttista. Monet läheiset ihmiseni ovat huomanneet, että minun on hirveän vaikea puhua asioista joista yleensäkkin haluaisin puhua, mutta näin tämä käy kaikkein helpoiten. Näin saan sanottua asiani kaikkein helpoiten, ja ihmiset voivat tulla siten keskustelemaan minun kanssani.

Mutta Atj Koivisto päättä kirjoituksensa tältä vuodelta. Ja ensivuonna jatketaan uusin kujein, ja aihein. Kiitos kaikille tästä vuodesta keiden kanssa olen ollut tekemisissä ja keihin olen tutustunut.

Hyvää uuttavuotta kaikille, ja pidetään yhteyttä taas.

Ja viellä hieman kuvia kuluneesta vuodesta. 

Kyllä, olen myös ollut mukana elokuvassa jossa ¨näyttelen¨ zombia.

Land of forest and snow

Snow covers the ground once again. It's so fucking cold, I can not take it anymore. I just wanna found my place and warm up a little while. But I can't stop right now. 

I'm walking alone through the storm, seeking warriors at my side. So raise your swords my brothers, and walk beside me. This battle is our showdown, and 

maybe the last one. We need more warriors. Take your horses my friends, and come with me. 

We do not show mercy, and we do not give up without a fight.

Kuulen laulua päässäni, mutta musiikki on vaiennut. Sanoja saan kirjoitettua, mutta musiikin teko ei onnistu. Haluan, ja rakastan tehdä musiikkia, mutta inspiraationi on hävinnyt johonkin. Toivoisin tosin sen tulevan takaisin. Tunnen kulkevani tätä musiikillista polkua täysin yksin, mutta silti minulla on ystäviä vierelläni tukemassa. Tunnen pettäneeni itseni ja kaikki jotka ovat musiikistani nauttineet. Silti en luovuta, jatkan sanojen kirjoittamista, ja yritän saada musiikin takaisin soimaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon onnistuvani siinä. Viellä aijon raskaan melodisen musiikin ystävät tehdä iloisiksi, ja antaa kansa kunnan nauttia musiikista joka ei ole aikoihin soinut.

Kuulen kuinka kylmä lumi nitisee kenkieni alla, kun kävelen ulkona. Tunnen kuinka kylmä tuuli puhaltaa suoraan kasvoihini. Tunne ei ole miellyttävä, mutta silti nautin siitä. Lumi on parasta mitä voi olla. Se tuo tänä pimeänä aikakautena pienen valonhäivähdyksen. Se on niin vaaleaa ja puhdasta. Paitsi kaupungeissa, mutta täällä meidän omalla pienellä maatilallamme. On vain niin kaunista katsottavaa illalla pimeällä kuinka nuo pienet, niin vaaleat lumihiutaleet laskeutuvat taivaalta. Talvi on kaunis ajanjakso.