It's a long time

Siitä on pieni hetki taas kun on viimeksi tullut kirjoitettua, mutta koitetaan nyt taas purkaa itseään vähän tänne. Olen nimittäin aivan romahtamis pisteessä. Olen tehnyt asioita joita en anna itselleni annteeksi koskaan. Ja pahoittelen etten kerro mitä, mutta tunnen vain paremmaksi niin.

En tiedä enään kuka olen, en tiedä mitä pitäisi tehdä, ajatella tai sanoa. En pysty ajattelemaan selvästi. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä, häpeää ja masennusta. Syksy tottakai tekee oman osuutensa vaikka "syysmasennus" onkin vain myytti minulle. Samanaikaisesti en tunne mitään, mutta myös tunnen suurta rakkautta ja itse vihaa.

Vain kerran elämässäni olen ollut näin pettynyt itseeni, mutta oma on syyni. Olen päässyt itseäni purkamaan salille nyt kun olen täältä armeijasta löytänyt itselleni salikaverin ja reenikaverin. Ollaan käyty vähän potkunyrkkeilemässä ja vähän harjoiteltu lukkopainia. Mutta ei sekään riitä, silti asiat riivaavat minua. Nukun yöni huonosti, todella levottomasti ja heräilen jatkuvasti. Illalla en saa nukahdettua, olin kuinka väsynyt tahansa. Asiat vain pyörivät mielessäni. Olen niin henkisesti kuin fyysistekkin loppu. Mutta oma taakkansa on pakko jaksaa kantaa minkä on harteillensa kerryttänyt. Nimittäin koskaan ei saa antaa periksi. Kysymys kuuluu: Mitä luovuttajat eivät koskaan saa? Vastaus on voittoa. Ja minulle voitto merkitsee vain hyvää oloa, ja sitä että pystyisin viellä katsomaan rakastamaani ihmistä hymyillen, ja että voisin katsoa itseäni peilistä hymyillen ja ajatellen että olen tehnyt jotain oikein.

Mutta semmoiset kuulumiset tällä kertaa. Koitetaan jos saataisiin tekstiä vähän useammin tänne kuin kerran kahdessa vuodessa.

Atj kuittaa.

Pimeydestä ja yksinäisyydestä takaisin valoon

Taas on se aika kun voin hyvillä mielin kirjoittaa. Ei ole turhia suruja tai murheita, mikään ei juuri nyt ahdista. Voin varmuudella nyt sanoa, ¨kaikki on hyvin.¨ Tunnen itseni iloiseksi, josta on seurauksena tullut myös muut läsnä olijat iloiseksi. 

Musiikin kirjoittaminen on taas jäänyt vähän taka-alalle koska olen suurimman osan ajastani Valkeakosken ihmeellisessä maailmassa. Olen tavannut vanhoja kavereita, ja olen myös taas ihastunut. Mutta jos nyt näin kun alkoi uusivuosi, niin saisi otettua itseään niskasta kiinni ja ruveta valmistelemaan kappaleita jos vaikka saisi järjestettyä kesäksi jonkun näköistä keikkaa jollain orkesterilla. Inspiraatio tosin on ollut jo pitempään korkealla, mutta kun kitara pysyy metsäkansassa niin mitään ei saa aikaiseksi. 

Ainiin ja myös kuiturastat sain taas vihdoista viimein päähäni. Sitä onkin jo odotettu pitkään. Uusista ei ole viellä kuvia, mutta näitä tulee kyllä myöhemmin. Alla oleva kuva on viimetalvena otettu. 

Mutta hymyssä suin voin lopettaa tämän tekstin ja kiittää lukijoita ketkä jaksoivat viime vuoden lopun seurata akviisesti, ja tästä eteenpäin luultavimmin myös. 

Wars come and go, but my soldiers stay eternal

Elämän valo, minulla se on lumi. Nautin lumesta, sen kylmyydestä, ja siitä kuinka se tuo valoa tähän synkkään aika kauteen. Ja lumi tuo myös inspiraationi takaisin esille. Kitarani on alkanut taas soimaan. Löydän oikeat äänet, ja saan biisiäni valmiiksi, hitaasti mutta varmasti. 

Kuinka suloisesti nuo ohuet teräskielet viiltävät sormieni päitä, mutta se ei tee kipeää. Nautin siitä tuskasta, koska se on jollain todella hämärällä tavalla kaunista. Kuinka nättejä ääniä kielet päästävät värähdellessään. Harvempi kuulee sitä samoin kuin minä. Olen taas onnellinen oma vanha itseni. Koska nyt ymmärsin täysin, minä olen sinkku, mulla ei ole mitään huolia tai murheita, annan elämän viedä ja potkia päähän miten huvittaa, mutta mitä en kaadu. Ei ole mitään velvollisuuksia kenellekkään, eikä tarvitse selitellä kenellekkään. Saan (anteeksi kielenkäyttöni) vittuilla taas ihan rauhassa. 

A rake made of iron from the gods of skies
The spirit of bright days sent me the sun
Cold troops of Tuoni can not stand in my way
Untouched I shall walk by the river of the night

Mutta kyllä se on aika silti vähän aikuistua, mutta ei turhan vakavasti niinkuin minulle on kehotettu. Alan vain viettämään aikaa enemmän itsekseni, musiikin parissa. Yritän kerrankin tehdä jotain kunnolla mitä olen jo pitkään halunnut tehdä. Tästä tulee vielä kaunista. 

Land of forest and snow

Snow covers the ground once again. It's so fucking cold, I can not take it anymore. I just wanna found my place and warm up a little while. But I can't stop right now. 

I'm walking alone through the storm, seeking warriors at my side. So raise your swords my brothers, and walk beside me. This battle is our showdown, and 

maybe the last one. We need more warriors. Take your horses my friends, and come with me. 

We do not show mercy, and we do not give up without a fight.

Kuulen laulua päässäni, mutta musiikki on vaiennut. Sanoja saan kirjoitettua, mutta musiikin teko ei onnistu. Haluan, ja rakastan tehdä musiikkia, mutta inspiraationi on hävinnyt johonkin. Toivoisin tosin sen tulevan takaisin. Tunnen kulkevani tätä musiikillista polkua täysin yksin, mutta silti minulla on ystäviä vierelläni tukemassa. Tunnen pettäneeni itseni ja kaikki jotka ovat musiikistani nauttineet. Silti en luovuta, jatkan sanojen kirjoittamista, ja yritän saada musiikin takaisin soimaan. Helppoa se ei tule olemaan, mutta uskon onnistuvani siinä. Viellä aijon raskaan melodisen musiikin ystävät tehdä iloisiksi, ja antaa kansa kunnan nauttia musiikista joka ei ole aikoihin soinut.

Kuulen kuinka kylmä lumi nitisee kenkieni alla, kun kävelen ulkona. Tunnen kuinka kylmä tuuli puhaltaa suoraan kasvoihini. Tunne ei ole miellyttävä, mutta silti nautin siitä. Lumi on parasta mitä voi olla. Se tuo tänä pimeänä aikakautena pienen valonhäivähdyksen. Se on niin vaaleaa ja puhdasta. Paitsi kaupungeissa, mutta täällä meidän omalla pienellä maatilallamme. On vain niin kaunista katsottavaa illalla pimeällä kuinka nuo pienet, niin vaaleat lumihiutaleet laskeutuvat taivaalta. Talvi on kaunis ajanjakso.